Kokkausta thailaisittain

Ka-hnom-coke - en tiedä englanniksi enkä suomeksi. Paikallisia herkkuja, pannukakkutaikinasta herkullisine täytteineen. 

Mielenkiintoinen ja kuuma päivä luomutilalla, jossa ohjelmapalvelutarjontana oli thairuokien valmistus. Osallistujia ryhmässäni oli 10 ja toinen ryhmä oli saman kokoinen. Toimimme molemmat omissa tiloissa näkemättä ja kuulematta toisistamme. Päivä alkoi kun minut haettiin majapaikasta vähän vajaa yhdeksän. Kyydissä oli tyttöjä Kanadasta ja lisää kyytiin tuli kanadalaisia, yksi aussi ja kaksi kiinalaista. Vain yksi mies. Eikös ne miehet ole ainakin Suomessa keittiömestareita, siis ainakin ravintolapuolella!

Lauantain ruokamarkkinat 

Opas johdatti meidät ensin lähikylän ruokamarkkinoille, jossa tutustuin kookoksen 'purkamiseen'. Eli raastettiin kookospähkinän kova valkoinen kuori pieneksi. Sen jälkeen siihen lisättiin vettä ja siitä erotettiin kookoskerma, tämän jälkeen vielä kerran veden kera lingon läpi kookosmaitoa ja loppujämä syötettiin kanoille tai heitettiin roskiin. Kuka minnekin. Katso kuvia prosessista, tämä siis tapahtui markkinoilla katetusta tilassa. Lopputuotteet myytiin suoraan asiakkaille, tuoreina ja vastavalmistettuina.

Tästä lisättiin paloitellut kookoskuoret koneeseen, olisiko vähän kuin meidän lihamylly?

Massa uudestaan koneeseen ja vettä päälle. Ensimmäisessä vaiheessa 'rikaste' on kookoskermaa.

Koneen alla keruuastiat kermalle ja maidolle.

Ja tässä taatusti tuoretta kookostuotetta läheltä. Osta mukaan ja valmista kotona.

Tämän esittelyn jälkeen opas kertoi perusasioita thairuuan maustamisesta. Lähes kaikkeen käytetään curryä - punaista, keltaista tai vihreää. Lisäksi lähes kaikkien maustamiseen käytetään valmiita, kaupasta ostettavia kastikkeita - kalasta, sienistä, ostereista tai soijasta. Ihmekös minun niveliä kolottaa, vaikka on kuuma. Jätin lihankin yli 25 vuotta pois juuri lihasvalkuaisen takia. Nyt myös kihtioireet ovat välillä riesana.

Thairuuan pohjalla käytetään lähes aina jotain valmiskastiketta, Tässä oppaalla kädessä kalakastike, jota ilman ei voi elää.

Jos ei syö ravintolassa liha- eikä kalaruokaa, joutuu lähes aina tyytymään tofuun. Siihenkin kyllästyy, uskokaa pois.

Currytahnaa valmiina annosteltavaksi asiakkaalle, tässä keltaista cyrrya.

Mangojen päällä karvaisen näköinen hedelmä, Rambutan.

 Yllä oleva video kopioitu osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=WHJYRMDqgrI
Miten avaan rambutanin?

Tässä aukaistu hedelmä. Sisällä hauras siemen. Maku miedompi kuin litsissä.

Tässä on pieni ohukaistaikinasta tehtyjä herkkuja, läpimitta ehkä 5 cm. Taikinan päällä on erimakuisia kookospohjaisia kastikkeita, tämän päälle lisätään toinen samanlainen. Ovat kotoisin Rayongista, perinteisiä herkkuja, joiden ideana on kookosmaito. Ostin 4 kpl. maksoin 5 bht.

Pinkkejä kananmunia! Viikon vanhoja, jotka ovat olleet erikoisliemessä saadakseen värinsä. Eikä siinä kaikki, kun nämä keitetään viikon päästä, tulee sisuksista mustia. Alkuperä tulee Kiinasta. Tietolähteenä käytin naapuriravintolan ystävällistä pitäjältä Bebeltä. Hän suositteli, että en maistaisi mustista kananmunista tehtyä salaattia (sipulia, tulipippuria, tulipersiljaa jne). Ehkä palasen viimeisenä päivänä:) tai ehkä en kun on lentomatka edessä!

Kalaa kuivattuna, näitä oli vaikka minkä sorttisia, samoin jauhettuna, paistettuna, tuoreena.

Luomufarmilla Thaimaassa

Kokkikoulu sijaitsi noin 17 km päässä Chiang Maista. Linkki farmille Iloinen ryhmä saapui perille auringon porottaessa tosi kuumasti. Saimme tervetuliaisiksi punaiset essut ja lierilakit ja pienen kierroksen puutarhaan, jossa opas esitteli meille kasveja: kookospähkinäpuu, chilit, kitkerä munakoiso (pieniä kuten meidän herneet), pitkiä papuja (yli 40 cm)sitruunaruoho, galangal (miedompi kuin inkivääri), thaipersiljaa, makea basilikaa, pieniä valkeita munakoisoja, korianteria, kevätsipulia, kaffiirilimejä, kurkumaa ja puussa kasvavia burmalaisia viinirypäleitä (keltaisia).

Ryhmä valmiina koitokseen.

Mangokausi parhaillaan. Halvin nauttimani mangosmothie maksoi 25 bhatia (2 kokonaista mangoa, vettä ja jäitä). Torikauppiaalta, ja tietenkin muutaman kerran thaihierontapaikasta free.

Burmalainen rypäle muistuttaa maultaan vähän sitruunan ja aprikoosin sekoitusta, koko on pienempi kuin aprikoosi ja kivi on kuten kirsikalla.

Chilin eri asteet, kaikki voidaan syödä. Punaisin on tulisin ja kypsynyt pisimpään.

Luomutilan elämää.

Tässä keittiössä oli 10 kokkauspaikkaa, keskellä orkesteria johti erittäin hyvä kokkiopas noin 40 -vuotias nainen. Englanninkielen taito oli erinomainen, samoin huumori sekä reggae-taito.

Kulkukissoja ei juuri tapaa eikä koiriakaan. Eläimet kuuluvat yleensä jollekin ja niistä huolehditaan. Tämä kissa oli luomufarmilla. Nukkui, mutta opas kertoi että yön tullen hiipii omille teilleen. Kuten kaikki normaalit kisut! Myös kaupungin apteekkarin kissa nukkui apteekin lattialla, mutta apteekkari oli tosi iloinen tavallisesta kissasta tavallisine tapoineen, - parasta oli kun kissa tuli aamulla kotiin ilman naarmuja!

Kokkausta kuumuudessa
Kierroksen jälkeen asetuimme paikoillemme, omat nimilaput edessä (niissä näkyi myös  mitä ruokalajeja olimme valinneet tehtäväksi).Opas vaihtui oikeaan kokkiin, jolla tosiaan riitti huumoria ja vartalon väänteitä, sekä kielellisiä ilmauksia (who is allergic to penis - tarkoitti peanuts) ja naurua riitti. Hän kysyi asian monta kertaa oliko kukaan oikeasti allerginen pähkinöille, mutta me vain nauroimme.

Oikealla pääkokkimme, apulaisia riitti asettelemaan meille valmiiksi seuraavien ruokkien raaka-aineet, pesemään astiat jne.

Minun lista, näitä valmistin.

Kaikki lähtee puhtaasta kattilasta ja kaasuliedestä.

Kivimortteli, suola ja palmusokeri -perusteet. Hyvä veitsi ja mausteet keltaisen curryn tekemiseksi.

Jauhetut salaiset kuivamausteet, lisätty punapippuria.

Nämä tuoreyrtit pilkottiin joukkoon.

Tätä hakattiin tosissaan.

Lopputuloksena keltainen curry, jota voi käyttää mihin vain.

Arvatkaa oliko kuuma, kuin pätsissä. Veti vertaansa vaille viime kesän seppäkurssi Oravaisilla, sielläkin oli kuuma. Ja paarmoja, täällä on kolmenlaisia sääskiä (ainakin). Myös syövät päivällä. Ja kärpäset purevat. Minulla on jalat täynnä jälkiä, vaikka käytin kahdenlaisia myrkkyjä.

Curryn jälkeen ensimmäisen ruuan valmistukseen, joka oli Tom Yam-keitto, perinteinen kirkaskeitto. Vesi kattilaan, pilkotut mausteet ja vihannekset mukaan ja pakolliset kastikkeet - ja siinä koko lysti. Aikaa meni noin 10 minuuttia pilkkomisineen. Ei ihmeellistä, ja mietinkin olinko tullut huijatuksi! Kotona keitän kastikkeita ja keittoja saadakseni mausteista hyvät maut esille, täällä maku tuli valmiskastikkeista ja tulisista mausteista, jotka liukenevat nopeasti keitettäessä. Hyvää oli, tosi hyvää!

Keiton raaka-aineet.

Sitruunaruoho pilkotaan mahdollisimman leveäksi pinnaksi, koska sitä ei syödä ja sen pitää luovuttaa makunsa keittoon nopeasti.

Pieni chili painetaan leveällä veitsellä littanaksi luovuttamaan makua nopeasti. Sitä ei myöskään syödä.

Kaikki lisätään yhtäaikaa kiehuvaan veteen.

Lisätään hyppysellinen suolaa ja hyppysellinen palmusokeria.

Tässä kalakastike, jota lisättiin ruokalusikallinen.

Ja päälle tuoretta kevätsipulia. Herkullista!

Vatsa täyttyi vedestä ja keitosta, hiki nousi iholle myös mausteista, vaikka minun annokseni olikin kokin mielestä babytaste! Sillä aikaa kun söimme keittiöapulaiset siivosivat paikat ja tiskasivat meidän astiat seuraavan aterian valmistusta varten. Samoin he laittoivat raaka-aineet pyöreälle tarjottimelle meille valmiiksi. Teimme currypohjaan keiton, minä lisäsin esikeitettyä perunaa ja kurpitsaa, lopuksi kookosmaitoa. Oli hyvää, kerrassaan parasta! Tätä ei päästy heti syömään, vaan valmistimme toisen ruuan perään. Minulla oli paistettua tofua ja vihanneksia sweet&sour. Kastike koostui kala,- oisteri-, sienikastikkeista sekä jostain nimettömästä, joka tahallaan jäi salaiseksi (näytti ketsupilta). Wokkipaistokseen lisättiin myös valkoisia sieniä. Sitten oltiin valmiita syömään, kokki laittoi meille vielä painikkeeksi papaia-salaattia sekä riisiä laitettuna kahdella tavalla. Toinen oli perinteisesti haudutettu banaaninlehden päällä umpiokattilassa, toinen vielä perinteisemmin banaanilehden päällä bambuhauteessa. Riisi syötiin siten, että otimme käteen noin ruokalusikallisen riisiä ja pyöritimme siitä pallon kämmenien välissä, painoimme palloon keskelle pienen kolon ja otimme sen käteen ja kastoimme currykeitossa. Namm.... Keitto olikin parasta mitä tein, koska siihen ei laitettu valmiita kastikkeita niin paljon kuin paistettuun ruokaan. Masu oli ihan täysi, vaikka jätinkin osan syömättä.

Currykeittoon ei paljon tarvita, Tässä kurpitsaa, fofua, perunaa, sipuli tuli myöhemmin ja basilikaa.

Paistoksen raaka-aineet: kurkku, tomaatti, valkosipuli, ananas, kevätsipuli.

Wokkipannulla paistamiseen meni minuutti.

Tässä kokonaisuus, myös kastikeseos lisättynä.

Vasemmalla paistos, etualalla curry ja riisiä sekä vettä.

Tauolla keittiön henkilökunta myös itse ruokaili, mutta omia pöperöitä. Samoin kaikki astiat olivat puhtaat tauon jälkeen. Jälkiruuaksi halusin valmistaa kookosmaitoon keitetyt banaanit, koska se on tosi hyvää. Ja helppo tehdä. Kookosmaito kiehautaan kattilassa, lisätään banaani ja vaniljan makuinen vihreä ruoho. Nimi jäi saamatta. Näitä keitetään niin kauan että liemi sakenee ja banaanit ovat läpikuultavia (noin 5-8 min.). Valmista, olkaa hyvä. (Varoitus, jäähtyy tosi hitaasti!).

Tiskipaikka, ja tiskaajat.

Henkilökunnan oma ruoka.

Vielä yksi ruokalaji, jonka saimme viedä mennessämme. Ei olisi kyllä jaksanutkaan.  Minulla oli Stir-fried big noodles eli paistetut isot nuudelit. Ensin lisättiin yksi kananmuna, jonka perää heti pieniksi pilkotut vihannekset kypsennettiin wokissa (soijaöljyä). Sillä välillä hieroin kalakastiketta esikypsytettyihin nuudeleihin (thaimassage:).  Kaikki sekoitettiin wokkiin ja pyöriteltiin. Ja paistonkestävään pussiin kotimatkalle.Vesipullon täyttö kotimatkalle ja menoksi. Takaisin majatalossa olin noin klo 16.

Kookosmaitoa ja banaania.

Nuudelien hierontaa.

Lopuksi sain kotiin viemiseksi reseptikirjan, jota käytämme varmaan tyttärien kanssa kesäterassilla. Toivottavasti myös muille avautui vähän thaikeittiön salaisuuksia, laittakaa omia kokemuksianne kommentteihin kiitos.

Temppeleiden kaupunki

Temppeleihin ei voi olla törmäämättä Chiang Maissa. Kaupunki on täynnä vanhoja ja korjattuja, kauniita temppeleitä, 'wat' paikallisesti. Majataloni vieressä on kaunis wat, johon en ole vielä sisälle asti mennut. Thaihieronnan opettaja asuu vastapäätä temppeliä ja kertoi, että vuosi sitten sen osti joku ja laittoi kuntoon. Kaikki temppelit ovat asuttuja, olen nähnyt nuori munkkeja kävelemässä alueella. He elävät sillä mitä saavat muilta lahjoituksina. Kooste temppeleistä löytyy tästä linkistä

Eilen tein kierroksen vanhan kaupungin pohjoispäähän, jossa on yksi tärkeimmistä temppeleistä. Netin mukaan temppeli on rakennettu 1400-luvulla ja restauroitu. Sen alueella on useita muitakin, kuten burmalaisia rakennelmia sekä täysin uusia 1990-luvulla rakennettuja temppeleitä. Kaikki niin kauniita täynnä yksityiskohtia, että ei tiedä mitä katsoisi.

Wat Chedi Luang, yksi must-nähtävyyksistä.

Wat Lok Molee, Amphoe Muang. Vanha ja merkittävä paikka, josta ei löydy perustuksen vuosilukua. Tarinan mukaan nimi ilmestyi historiallisiin teksteihin 1367. Kuudes Lannan kuningas kutsui 10 brumalaista munkkia harjoittamaan buddhismia tähän kuningaskuntaan (nyk. Pohjois-Thaimaa). Kts. teksti seuraavan kuvan taulusta.

Lannan kuningaskunta eli nykyinen Pohjois-Thaimaa.

Jokainen puun lehti on nimetty. Taustalla Chiang Main kartta. 

Kaupunki kiertää vallihaudat, joissa virtaa vesi ja kauniit suihkulähteet pursuavat niistä. Vanhoja puita on säilytetty ja myös päihtyneenä esiintyminen on ankarasti kielletty. Siitä löytyy myös kylttejä. Kauniit, vanhat muurit pilkistävät esiin tuon tuostakin neliön muotoisella vanhan kaupungin alueella. Kaupunki silti uudistuu, nytkin naapuritontilla rakennetaan jotain, luultavasti peruskorjataan vanhaa. Rakennukset ovat matalia, ja ilmeisesti  ne halutaan pitää matalina. Muutenhan temppelit hukkuisivat korkeiden talojen lomaan, kuten ne joissakin paikoissa jo tekevätkin. Kultaisia torneja tuulikelloineen pilkistää talojen välistä.

Vanhan kaupungin pohjoisportin lähettyvillä on alkoholin käyttö kielletty rangaistuksen uhalla.

Chiang Main kaupungin alueella asuu noin 150 000 ihmistä, kun koko seutukuntaan lasketaan reilu miljoona asukasta. Ystävällisiä ilmeitä, tervehdyksiä uppo-oudoilta ja hyvän päivän toivotuksia tulee vastaan lähes joka päivä. Herkullisinta riisinuudelikeittoa olen syönyt katukauppiaan keittiöstä, tyttö jo moikkaakin ja tietää mitä minä tilaan. Maksaa vain 35 bht. Aina ei kuitenkaan jaksa pelkkää velliä syödä, varsinkin kun epäilen että liemessä on joko lihalientä tai kalalientä ja nivelet eivät tykkää, polvista sen tietää ja peukalon nivelestä.

Kultaa, sinistä, muita kirkkaita värejä. Ikkunan kehys ja sisällä myös ikkunan luukut.

Jälleen yksi todella kaunis temppeli. Sisälle en tohtinut mennä, temppelin takaseinällä istuu jumalainen buddha.

Kadun nimikyltti.

Tällä patsaalla oli kasvot jokaiseen ilman suuntaa, tietääkö kukaan miksi?

Yksi monista pohjoispuolen temppelialueista. Tätäkin korjattiin parhaillaan, rakennuksia oli useita.

Lehtikultaa, sitä on paljon Chiang Maissa.

Tämä sijaitsi vallihaudan toisella puolen, ja oli myös korjauksen alla.

Kaunista aitausta.

Munkit asuivat korjauksen alla olevan temppelin alueen asuinrakennuksessa. Tämä oli käytössä.

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen reppukin oli selkäpuolelta täysin märkä.  Kävin 7-11 -kioskista lisää vettä ja ostin täysin tuntemattoman hedelmän palasen katukauppiaalta. Kyseessä on durian, oudon hajuinen ja oudon mallinen hedelmä, maistui makealta ja hassulta mössöltä. Hedelmäliha oli keltaisen valkoista, kuten appelsiiniriisi jouluna.Mikä on durian?

Koskenlaskua ja poopoo-paperia

Sunnuntai 11.5.

Kukko oli huudellut omiansa jo aikoja, kun opas kävi meidät herättämässä klo 8.30. Olipa ihana herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Niitä ei ole nimittäin montaa kertynyt tälle reissulle. Yöllä vähän palelikin silkkisessä matkalakanassa. Mutta vedettyäni villaisen viltin päälle, nukuin tosi hyvin. En kuullut muiden kuorsauksia, enkä herännyt omaanikaan.

Aamupesun jälkeen perusaamupalalle, paahtoleipää, keitetty kananmuna ja teetä. Sillä pärjäsi lounaaseen erinomaisesti. Maksoimme 7-11-baaripiikit ja lähdimme autokyydillä kymmeneltä vesiputouksille. Ennakko-odotukseni ei ollut suuri, koska Tin-opas oli edellisenä päivänä kertonut, että putous on kuivahtanut, kun ei ole satanut. Joten saimme kastautua viileässä ja raikkaassa vuoristovedessä. Minä ja ranskalainen tyttö vain nautittiin auringossa ja pienestä ’ammeesta’ sillä aikaa kun muut hurjapäät laskivat pitkin pientä jyrkkää putousta alas veteen päästellen höyryjä ja adrenaalia pihalle. Osa oli laulanut ja nauttinut vesipiipusta vähän pidempään yöllä, mutta se ei menoa haitannut.

Lounas nautittiin kävelymatkan päästä vesiputouksesta. Paluumatkalla tapasin thaipariskunnan joka keräsi puista hedelmiä pitkällä tikulla. Jäin katselemaan toimitusta, ja sain maistiaiset. Hedelmää myydään Suomessakin, se on tiilen punainen ja kooltaan kuin pieni luumu. Sisältä ei minkään värinen, iso kivi ja sen ympärillä herkullinen hedelmäliha. Wikipedian mukaan hedelmä on litsi. "Hedelmä oli kuitenkin pitkään vain keisarillisten herkku. Hedelmäliha on läpikuultavan valkoinen ja tuo mieleen säilötyn hillosipulin". 

Kuva litsistä eli kiinanluumusta. Lounaaksi oli jälleen nauhapastaa, johon oli sekoitettu hieman paistettuja kananmunia ja jotain yrttejä. Perusruokaa. Ympäristö oli kaunis, söimme terassilla, josta näki hyvin ympärille. Läheisessä metsässä oli käynnissä ohjelmapalvelu, jossa annettiin elefanttiajan koulutusta. Muhot – sana tarkoittaa elefantin ohjaajaa. Alhaalla pariskunta paloitteli pieniä palmun oksia elefanttien ruuaksi, alaosa katkottiin uudelleen istutusta varten. Lounas meni rauhallisesti, kunnes meidän, jotka olimme vain kahden päivän retkellä, oli aika erota muista kavereista. He jatkoivat omaa retkeänsä vielä yhden päivän Tinin kanssa, nousten patikassa 1400 metriin yöksi. Minä ja kaksi ranskalaista tyttöä lähdimme laskemaan koskia.

Lounashetki ennen teiden eroamista.

Vesiputous, kuivana aikana. Mitähän lie seuraava suuri vesiputous, johon toinen porukka suunnisti lounaan jälkeen!

Bambua elefanteille ja pieni pala uudelleen kasvamaan.

Koskenlasku oli tuttua puuhaa. Liivit päälle, kypärä päähän ja menoksi.  Ohjelmapalvelun tuottaja oli thepeakadventure jonka toimipiste sijaitsee majapaikkani respassa. Kolme naista ja yksi pieni thaimies perän pitäjänä.  Tämä samainen kaveri oli yötä meidän kanssa kylässä, johon oli saapunut meidän illallisaikana. Pieni kapoinen kaveri, joka osasi pari-kolme sanaa englantia ja ilmeisesti virallista thain kieltäkin huononlaisesti. Mutta osasi poika ohjata lauttaa. Tytöt olivat valvoneet lähes koko yön laulaen ja tuijotellen nuotioon thaikavereiden kanssa, joten soutukäskyt eivät aina menneet perille tai menivät liian myöhään. Joessa oli vähän vettä ja kivet isoja, siinä oltiin vaikka miten päin pyörien tyttöjen vain kikattaessa. Oli meillä hauskaa, kosket eivät olleet isoja verrattuna Kukkolankoskeen ja Ruotsin puolella olevaan ’hornankattilaan’. Opas joutui useasti komentamaan meidät toiselle puolelle, itse nousten veteen irrottamaan lauttaa. Olimme ihan märkiä ja fiilis oli korkealla, saimme laskea pari vähän isompaakin, takaperin ja pyörien. Ja lopussa kun luulimme että homma on ohi, saimme toisen oppaan ja bambulautan. Sillä meno oli tasaista ja matkakin lyhyt. Kaikkiaan pyörimme koskessa vajaan pari tuntia. Ylöstulopaikassa oli tuttu suihku, putkesta tunturivettä. 

Tämän jälkeen lähdimme ajamaan takaisin päin uuden kaverin kanssa, joka oli ottanut meidät kyytiin lounaspaikasta. Takana oli paljon tilaa, ranskalaiset ottivat rennosti ja nukkuivat siihen asti, kun saimme lisää kyytiläisiä. Yhdessä tulimme lähelle Chiang Maita, jossa meillä kaikille oli eri kohteet. Uudet kyytiläiset jäivät kuvauttamaan itseänsä tiikerin pennun kanssa, ranskalaiset tytöt menivät katsomaan pitkäkaulaisia naisia, ja minä menin tutustumaan paperin tekoon.

Poopoopaper park  - Think Poo-sitive!

Chiang Main uusimpia turistikohteita on Elephant Poopoopaperpark. Se sijaitsee vain 10 kilometrin päässä kaupungista. Ulkomuseopuistoksi itseään mainostava paikka oli upea, harmi kun kännykän akkukin loppu juuri kun olin päässyt asiaan. Hienosti suunniteltu asiakaskierto kertoi tarinaa miten eläinten ulosteista ja hedelmien kuorista on tehty iät ja ajat paperia, ennen kuin paperiteollisuus alkoi hyödyntämään puumateriaalia. Elefantin kakasta (poopoo) puistoa ylläpitävä yksityinen yritys on valmistanut jo kymmenen vuoden ajan taidepaperia ja vie sitä useaan maahan ympäri maailmaa. Puiston yhteydessä oli kahvila, ja tuotteiden myyntipiste. Asiakaskierron aikana sain kokeilla miltä elefantin puhdistettu kakka tuntuu käsissä, kun sitä suodatettiin seulan läpi paperiksi. Seula laitettiin kuivumaan aurinkoon, josta paperiarkki sitten irrotettiin ja muotoiltiin korteiksi, kirjekuoriksi, kansioiksi, eläinhahmoiksi, muistikirjoiksi jne. Teemaan oli tuotteistettu korkeatasoisia käsitöitä kuten laukkuja, kukkaroita ja t-paitoja.

Elefantin kakan puhdistusprosessia.

Auto haki minut puolen tunnin kuluttua, juuri ja juuri ehdin kulkea koko pienen puiston läpi ja maksaa ostokseni. Ranskalaiset tytöt olivat pettyneitä pitkäkaulaisiin, sanoivat että siellä naiset olivat esillä ja yrittivät myydä käsitöitä. Loppumatka olikin sitten lyhyt, minun vietiin ensimmäiseksi ja palasin onnellisena märkien vaatteiden kanssa majapaikkaani. Kello oli vähän jälkeen neljä.

Suosittelen kaikille syvempää tutustumista Chiang Main ympäristöön. Kaupunki itsessään on ihan mielenkiintoinen temppeleineen, ostostapahtumineen ja mataline rakennuksineen sekä kapeine kujineen. Ihan lyhyen ajomatkan päässä on täysin erilainen maailma, johon pääsee suhtalaisen helposti. Ohjelmapalveluyrityksiä on tosi paljon, ihan vieri vieressä lähes kaikkialla. Samoin ohjelmia myyviä ja välittäviä matkatoimistoja. 

Sunnuntai-ilta menikin markkinoilla. Söin ja maistoin ihania uusia makuja, ostin itselleni ja tyttärilleni pieniä muistoja ja thaihierontaa varten alusmaton ja pari thaityynyä. En vielä ole ratkaissut sitä, miten saan ne kuljetettua Suomeen. Rinkkani on vain 60 –litrainen. 

Huonoilla kengillä ei enää koskaan

Elefantteja löytyy vielä Thaimaasta. Perinteisissä tehtävissä ne eivät kuitenkaan enää palvele, vaan oppivat kuljettamaan turisteja elefanteille tarkoitetussa koulutuskeskuksessa Pohjois-Thaimaassa. Ennen thaimiehet opettivat elefantit omalla tavallaan auttamaan metsätöissä, joten jokainen elefantti oli opetettu isäntänsä näköiseksi ja tapaiseksi. Viikonlopun seikkailuretkellä opin monta uutta juttua puheliaalta ja huomaavaiselta Tin-oppaalta, joka johti retkeämme viidakkoon. Retken tuotti Jumbo trekker

Opastettu retkeni kesti lauantaista sunnuntaihin. Meitä oli kaikkiaan 10, opas mukaan lukien. Neljä ranskalaista, yksi itävaltalainen, yksi italialainen, yksi chileläinen, yksi englantilainen ja yksi suomalainen. Neljä naispuolista.

Lauantaina 10.5.

Minut haettiin majatalosta noin 9.30 aamulla. Autoon oli jo kerätty pari ranskalaista ja loput tulivat sitten pitkin alkumatkaa, kuka mistäkin hotellista. Ajoimme ehkä vartin naapurikylään, jossa oli perhos- ja orkideapuisto (lue turistihoukutin). Puoli tuntia oli aivan turhan paljon, 15 minuuttia olisi riittänyt aivan hyvin . Sieltä jatkoimme jälleen matkaa kylään, jossa pysähdimme tunnin verran. Sen aikana opas oli hakenut meille lounasnyytit ja me tutustuttiin paikallisille tarkoitettuun toriin ja muuhun tuotetarjontaan. Tässäkin olisi riittänyt puoli tuntia. Eli olimme kaikkien osallistujien mielestä hukaanneet lähes turhaan hyvää seikkailuaikaa. Kukaan meistä ei ollut shoppailemassa, vaan viidakkoretkellä.

Reilun tunnin hurjastelun jälkeen olimme siirtyneet Chiang Rain alueelle, lähikyltissä luki paluumatkalla Pai. Lounaspaikka oli ohjelmapalveluyrityksen oma paikka. Valitettavasti kuvat ovat kamerassani, jos virta loppui heti alkumatkalla. Laturi on joko Paraisilla tai Rovaniemen varastohotellissa, koska en löytänyt sitä rinkasta. Joten tämän reissun kuvat otetaan pelkästään puhelimella.

Lähdimme syötyämme nyyttilounaan patikkaan. Lähes täydellä mahalla (paljon vettä ja nyyttinuudeleita) lähdimme painamaan ainakin 30 asteen kulmassa ylämäkeä, jota riitti. Ja aurinko paahtoi täydeltä taivaalta. Olipa kuuma, ja meikäläinen joutui heti antamaan nuorille (kaikki alle 30-vuotiaita) tilaa. Viimeisenä yritin pysyä mukana. Sydän löi tuhatta ja sataa, kroppa huusi HILJENNÄ TAHTIA! Jalat olisi jaksanut ja pääkin, mutta pää ei olisi kohta tiennyt mitä tehdä. Joten hidastin samanlaiseksi asteluksi kuin olin oppinut joskus nuorena Alpeilla. Joku viisas henkilökin on sanonut " Ei se matka vaan vauhti" siis tapa.

Retkipaikka oli jossain lähellä entistä Burmaa eli nykyistä Chiang Maita. Kuva: Google Maps. 

Väärät kengät 

Opas-Tin oli ajantasalla. Antoi mennä nuorten vauhdilla polkua eteenpäin. Hän jäi heistä sen verran jälkeen, että pystyi pitämään minuun näköyhteyden. En tuntenut itseäni hyljätyksi. Tallustelin vesipullo kädessä ja päässä aikaisemmalta Thaimaan matkaltani ostetussa lierihatussa, pitkät lahkeista tiukat farkut jalassa ja reppu selässä pitkin bampumetsää. Otin välillä käsillä maatuntumaan, kengät olivat varmaan huonoimmat mahdolliset, nahkaiset urheilukengät, joissa ei ollut pohjakuviota lainkaan. Siis liukastelin kuivalla maalla ylös mennessä ja alas tullessa. Ihmekös jos reidet huusi hoosiannaa ja tärisivät.

Tiedättehän mitä tapahtuu kun porukka jää odottamaan viimeistä johonkin paikaan? Heti kun viimeinen ehtii porukan luo, lähtevät he liikkeelle. He olivat saaneet pitää tovin paussia, kun minä en ehtinyt sitä lainkaan. Pari stoppia meni näin, kunnes alamäen jälkeen opas pysäytti porukan ja pidettiin yhdessä 10 minuutta taukoa. Tutustuttin Tinin tarinoihin käärmeistä, muurahaista jne joita matkan varrella on sateisena aikana yllin kyllin. Nyt maasto oli rutikuivaa, sadekausi normaalisti alkaa alueella heinäkuussa ja kestää marraskuuhun. Meitä seurasi ihana lintujen, sylkikaskaiden ja sirkkojen laulu.

Sääskiä matkan aikana oli todella vähän, tunsin itseni ylipuetuksi pitkissä housuissani, kun muilla oli pienet shortsit ja keveyt jalat. SIIS EIHÄN MINUN PITÄNYT VALITTAA, oma valintani:) No, matka alkoi helpottaa paussien myötä joten 3,5 tuntia kuluivat sitten jalat täristen, silmät tarkkailen kohtia johon otin käsillä tukea ja välillä (kaksi kertaa) liukastelin kuivissa bambulehdissä ja aivan sileässä maaperässä. Kiviä ei juuri ollut vauhtia jouduttamaan, maahan oli yritetty muotoilla askelia, jotka olivat täynnä kuivia lehtiä. Retkiesitteessä ohjeistettiin pukeutumaan pitkiin lahkeisin ja hihoihin sekä kunnon retkikenkiin! Ei löytynyt Chiang Maista kirpputoreja, joten menin niillä mitä olin lähtiessäni ottanut mukaan.

Tässä kuvia alkumatkasta, patikoinnista ei ole yhtään kuvaa, kun en ehtinyt ottamaan!

Kauniita orgideoita.

Ja koruja matkamuistoksi.

Perhos- ja orkideapuiston sisäänkäynnin läheltä.

Onnellinen kauppias kylän torilla.

Irtotupakkaa, itse tehtyjä tupakkakääröjä.

Myyntipaikan tiskejä, lihaa.

Erilaisia sieniä, vihanneksia...

Kävelimme kylään, joka oli tehty turismia varten. Ihan pieneen. Ehkä reilun kilometrin matkan päässä oli oikea kylä oikeine taloineen jne. Mutta tämä kylä oli meidän yöpymispaikka, elefanttipaikka. yönuotiopaikka ja nukkumista ihanassa bambumajassa. Hyvä paikka.

Paljon kanoja, tipuja, koiria, kissoja ja neljä elefanttia. Kolme naarasta ja yksi koiras. Minä pääsin nuoren naaraselefantin kyytiin, joka oli oppaan mukaan kokemattomampi ja ehkä oikukkaampi. Hm, no oli tosi hyvä! Istuimme korissa chileläisen Nicolaksen kanssa ja edessä istui opas elefantin päänystyröiden päällä. Oli lähes taivallista riisua mustat urheilukengät jalasta ja silittää hikisillä varpailla elefantin niskakarvoja ja paksua parkkista nahkaa. Yritin ottaa kuvia samalla kun elefantti lähti menemään alaspäin. Huonosti meinas käydä, onneksi sain tarrattua vieruskaverin jalkaan (joka ei tykännyt ollenkaan) ja heti sen jälkeen istuimen takana olevaan tukeen. Muuten olisin tömähtänyt maahan, huh.

Rauhallinen ja rento elefantin ratsastusretki oli ihan jes, mutta ei mikään henkeäsalmpaava sellainen. Enemmän fiilistä oli mennä elefantin kanssa joelle, jossa sain huuhdella sitä ja samalla ihastella sen kauniita ripsiä ja katsetta. Kärsää se ei suostunut näyttämään, vaan piti sen koko ajan veden alla kun yritin tavoitella sitä.

Istun elefantin kyytissä vasemmalla. Oppaan takana.

Lähdössä pesulle.

Vilvoittava vesi, sekä asiakkaalle itselleen että elefantille.

Kylässä oli kierräytys. Ei näkynyt ympäristössä roskia. Oppaamme Tinkin keräsi matkan aikana roskia mukaansa. Hyvä1

Retkeläisiä tarinoiden äärellä. Takana oikealla oppaamme Tin, joka haaveili omasta ohelmapalveluyrityksestä.

Leirin tunnelmaa.

Elefanttiopas kuuntelemassa vanhanmallisesta Nokiasta radiota. Ainut paikka missä se oli mahdollista, vielä tikun nokasta.

Kylätien päätepiste. Oikealla pesutilamme,

Bambumaja, suosittelen.

Mitä yhteistä elefantilla ja thaihieronnalla?

Opettajani Remco opasti minut elephant walking - paineluun. Asia selkeni ja syventyi elefanttiretkellä, ne tosiaan nojaa jalkaan kävellessään, eivätkä ota kepeitä 'irtoaskeleita'. Samalla tavalla tehdään thaihierontaa, nojataan omalla vartalonpainolla siihen kohtaan, jota ollaan juuri käsittelemässä. Siispä elefanttikävelyä harjoitan tulevaisuudessa, hauskaa!

Ympäristön fiilistelyä

Aikaa jäi ympäristön tutkimiseen jos halusi. Minä kiersin vähän, kattelemassa ja fiilistelemässä. Muut pelasivat tikunpudotusta Tinin kanssa. Kävin suihkussa ja huuhtelin vaatteet orrelle kuivumaan yöksi. Tuoksuivat tuntemattomalle. Suihku oli putki, josta tuli vuoriston puhdasta ja raikasta vettä, kaikki sementtilattialla. Samassa tilassa pönttö, ja sen vieressä iso saavi täynnä vettä. Ja kauha. Kauhalla kaadettiin pönttöön vettä, joten se toimi hyvin. Myös kylän asukkaat käyttivät samoja tiloja.

Seven-11 on Thaimaassa vähän sama kuin meillä R-kioski. Myös tähän paikkaan oli sellainen pystytetty, ja hinnat olivat kohdallaan - noin 2-3 kertaa kalliimpia kuin hotellilla. Mutta sitä vartenhan me oltiin siellä. Siitä sai veden lisäksi coca colaa, olutta, pähkinöitä jne. Illallinen nautiittiin katetussa tilassa, joka sekin oli erinomaisesti suunniteltu paikkaan. Työntekijät olivat tulleet eri osista Pohjois-Thaimaasta, eri heimoista. Myös kieli oli heidän kesken virallinen thai-kieli, vaikka äidinkieli olikin jokin heimon oma. He asuivat paikassa vuoden ympäri, perheineen. Palvellen pelkästään turisteja. Paikan omisti yksityinen, joten tulot tulivat pelkästään matkailusta.

Seven 11 -puodin pitäjän hymy.

Pienimuotoista myyntiä myös käsityöpisteessä, josta ostin rannekkeen 50 bht.

Puita iltanuotioon.

Kyläläisen liikkumaväline, kanan levähdysorsi.

Meidän baari,

Sunnuntain ohjelmasta seuraavassa blogissa. Nyt nauttimaan hieman auringosta, ennen seuraavaa opetustuntia.