torstai 14. helmikuuta 2013

Internet-markkinointimatkailua

Internet-markkinointimatkailua

Kuinka hyvältä tuntui lukea Ilkan kirjoitus. Olen oikeasti hyvilläni nopeista sormistani ja kymmensormijärjestelmästä, joskus ne vain ovat liiankin nopeita. Huomaan sen salasanojen kirjoituksissa useasti!  Kiitos hyvistä vinkeistä, joita opettelen koko ajan lisää! Parasta oli Asetukset, kohta - löysin tuon hammasrattaan merkityksen tällä viikolla kun ostin anroid-puhelimen.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Seth Godin "What matters now" -kotitehtävä

Hurahdin tähän, laitoin kirjan heti jakeluun tiimilleni, kollegoilleni, esimiehelleni ja tilasin blogisyötteen.  Olipa raikasta ja innostavaa luettavaa. Suuria ajatuksia ja pieniä tekoja, siinä eväät muutokseen. Linkki Seth Godinin blogiin ja kirjaan

What matters now -kirja on upea kooste älykkäiden ja aikaansa seuraavien ammattilaisten kirjoitelmista. Se haastaa lukijansa ajattelemaan ja pohtimaan maailman menoa mielenkiintoisten näkökulmien kautta. Rakenteellisesti kirja on myös tehty helpoksi lukea ja siihen on mukava palata kerta toisensa jälkeen. Melkein kuin runo- tai aforismiteos, josta jokainen lukija löytää itselleen jotain. Haluan lyhyesti avata pari kirjoitelmaa, jotka puhuttelivat minua enemmän kuin toiset.


Slow capital - aitoa ja kestävää yrityskulttuuria


Kestävä kehitys ja Slow life ovat minulle itselleni tärkeitä. Löysin kirjasta mielenkiintoisen kirjoitelman Slow capital, jonka oli tuottanut Fred Wilson Union Square Ventures-yrityksestä.  Taustaa Wilsonista
Hän on seurannut työssään investoijien käyttäytymistä 25 vuoden ajan ja ihmetellyt miten he kaiken 'tässä ja nyt' - 'minulle ja heti' kokemuksien kanssa ehtivät vielä oikeasti tehdä rahaa.  Hänen mielestään meidän täytyy omaksua toimintamalliksi 'Slow capital', joka on käsite ja sellaisenaan vaikea suomentaa, mutta ideana on hidastaa investointitahtia ja vähentää lyhyen ajan voiton maksimointia.

Perusperiaatteet Slow capitalissa


Fred Wilsonin mukaan Slow capitalissa ei rynnätä nopeisiin tuloksiin eikä odota yrittäjienkään sitä tekevän. Niinikään pääoman kehitys lähtee yrityksen tarpeista eikä investoijan tarpeesta.  Pääoma kasvaa yrityksen mukana ja sen kerryttäminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää yrityksen liiketoimintaa ja siinä toimivia työntekijöitä.


World-Healers - maailman parantajat


Shamanismi, kaupunkishamaanit - moderni läntinen kulttuuri ei osaa luokitella näitä ihmisiä. Mutta se ei todellakaan tarkoita, etteikö heitä olisi. Näin kirjoittaa Martha Beck kolumnissaan The Oprah Magazinessa. Tutustu Marthaan, linkki kuvalähteeseen

Juuri nyt tavalliset ihmiset ympäri maailmaa ovat 'pakotettuja' etsimään toisiaan ja täyttämään synnynnäistä tarkoitustaan. Martha Beck herättelee lukijoitaan mielenkiintoisesti. Suurin haaste tällä vuosisadalla on saavuttaa rauha ihmisiä täynnä olevalla maapallolla. Varsinkin kun yritämme samalla korjata tahattomia vahinkoja, jotka olemme aiheuttaneet itsellemme, muille eläville olennoille ja maapallolle.

Modernit shamanit toimivat välittäjinä, kanavina


Tarvitsemme moderneja shamaaneja kanavoimaan muinaisten taikamenetelmien avulla 'technologies of magic' (myötäeläminen, luovuus, taide ja henkinen yhteys) kohti maagisia menetelmiä 'magical technologies' (lääketiede, tietotekniikka ja satelliitit). Tämä 'avioliitto' parantaisi sydämet, mielen, eläimet, kasvit, ekosysteemin - lähes kaiken.

Martha Beck varoittaakin lukijaansa sanoilla: jos jokin läikähti sykähdyttävästi sydämessäsi, saatat olla itsekin shamaani. Ja toimiessaan shamaanina, voit tuntea pelkkää taikaa 'pure magic'.
----------------------------------
Mitäs tuumatte, Ruokamo on metsäshamaanien sukua! Opin senkin viime kesänä sukuseuran juhlilla Rovaniemellä.