sunnuntai 19. toukokuuta 2013

RSS-syötteen muuttamisesta pientä päänsärkyä!

Miten muutan RSS-syötteeseen liittyviä juttuja ja kirjoitan niistä vielä blogiini? Sunnuntai-illan voisi ajatella olevan hyvä ilta paneutua uuteen asiaan rauhassa ja levänneenä. Niinhän sitä kuvitteli!

Avasin kannettavan tietokoneeni, joka käyttää kotona Soneran kiinteää nettiyhteyttä. Pitäisi olla nopea ja sillee. Mutta olisiko jääkiekkofanit katsomassa lähiympäristössä otteluja netin kautta, kun nettiyhteys tökki koko ajan. Siinä sitä sitten ihmetteli ja huokaili, että tähänkö se aika nyt menee.

Kun pääsin MSL13 blogilistalle, luin ensimmäisen aihekirjoituksen Suvilta. Asia oli niin helposti ja hienosti avattu että meikäläinenkin sen ymmärsi. Hyvät linkit auttoivat tiedon saannissa, vaikka linkit kaatuivat nettiyhteyden pätkimisen seurauksena.

Helpointa minulle olisi seurata blogeja ja nettisivuja suoraan Outlookista. Mutta vaikka kuinka yritin tehdä ohjeiden mukaisesti, hylkäsi kone automaattisesti muutokset ennenkuin sain ne tallennettua.

Pulse News ohjeiden mukaisesti yritin asentaa RSS-syötteiden seurantaohjelmaa, mutta siinäkin tuli seinä vastaan. Oli väärä Windows-versio tietokoneessani ja sitähän ei ilman lupia voi itse päivittää. Asennuksen yhteydessä ohjelma kylläkin tunnisti pöydällä olevan anroid-puhelimeni ja pyysi ohjelman asentamista siihen. Ja huis, se oli jo siellä ennenkuin huomasinkaan.

En kuitenkaan antanut vielä periksi, koska haluan päivittää myös kannettavan tietokooneni. Googletin Suvin ohjeiden mukaisesti Feedlyn sovelluksen netistä. Tässä tuli sama havainto kuin Pulse Newsinkin kanssa. Ohjelma ikäänkuin hurahti suoraan minun mobiiliini, mutta vähät välitti kannettavastani. Nyt minulla on Samsungissani kaksi RSS-syötteen seurantaan tarkoitettua sovellusta, mutta ei yhtään varsinaisessa tietokoneessani. Huomenna kokeilen Google Chromea, josko saisin siten onnistumaan.

Googlen Play - kaupassa kerrottiin uudesta Feedlyn versiosta, että se tuo mukanaan useita uudistuksia ja muutoksia. "Muun muassa syötteiden hakua ja esittelyä sekä jakamista ja myöhemmin luettavaksi tallentamista on parannettu, uuteen Must Read -osioon voi kerätä tärkeimmät syötteet ja lisäksi on korjattu merkittävä joukko virheitä ja parannettu yleistä toimivuutta ja vakautta". - Minulle sovellus on uusi, joten kaikki on uutta. Niinikään kaupassa kehutaan seuraavaa: "Feedlyn kehittäjät ovat kertoneet sovelluksen käyttäjämäärän kasvaneen jo yli kolmella miljoonalla sen jälkeen, kun Google hiljattain ilmoitti lopettavansa RSS-lukijapalvelunsa Google Readerin tulevana kesänä. Ainakin tällä hetkellä Feedly lieneekin paras kokonaisvaihtoehto Googlesta muihin RSS-lukijoihin siirtyville."
Kokeilen ensi viikon Feedlyä ja kuuntelen muilta opiskelutovereiltani kommenteja sen käytöstä. Jännä viikko tulossa!