Huonoilla kengillä ei enää koskaan

Elefantteja löytyy vielä Thaimaasta. Perinteisissä tehtävissä ne eivät kuitenkaan enää palvele, vaan oppivat kuljettamaan turisteja elefanteille tarkoitetussa koulutuskeskuksessa Pohjois-Thaimaassa. Ennen thaimiehet opettivat elefantit omalla tavallaan auttamaan metsätöissä, joten jokainen elefantti oli opetettu isäntänsä näköiseksi ja tapaiseksi. Viikonlopun seikkailuretkellä opin monta uutta juttua puheliaalta ja huomaavaiselta Tin-oppaalta, joka johti retkeämme viidakkoon. Retken tuotti Jumbo trekker

Opastettu retkeni kesti lauantaista sunnuntaihin. Meitä oli kaikkiaan 10, opas mukaan lukien. Neljä ranskalaista, yksi itävaltalainen, yksi italialainen, yksi chileläinen, yksi englantilainen ja yksi suomalainen. Neljä naispuolista.

Lauantaina 10.5.

Minut haettiin majatalosta noin 9.30 aamulla. Autoon oli jo kerätty pari ranskalaista ja loput tulivat sitten pitkin alkumatkaa, kuka mistäkin hotellista. Ajoimme ehkä vartin naapurikylään, jossa oli perhos- ja orkideapuisto (lue turistihoukutin). Puoli tuntia oli aivan turhan paljon, 15 minuuttia olisi riittänyt aivan hyvin . Sieltä jatkoimme jälleen matkaa kylään, jossa pysähdimme tunnin verran. Sen aikana opas oli hakenut meille lounasnyytit ja me tutustuttiin paikallisille tarkoitettuun toriin ja muuhun tuotetarjontaan. Tässäkin olisi riittänyt puoli tuntia. Eli olimme kaikkien osallistujien mielestä hukaanneet lähes turhaan hyvää seikkailuaikaa. Kukaan meistä ei ollut shoppailemassa, vaan viidakkoretkellä.

Reilun tunnin hurjastelun jälkeen olimme siirtyneet Chiang Rain alueelle, lähikyltissä luki paluumatkalla Pai. Lounaspaikka oli ohjelmapalveluyrityksen oma paikka. Valitettavasti kuvat ovat kamerassani, jos virta loppui heti alkumatkalla. Laturi on joko Paraisilla tai Rovaniemen varastohotellissa, koska en löytänyt sitä rinkasta. Joten tämän reissun kuvat otetaan pelkästään puhelimella.

Lähdimme syötyämme nyyttilounaan patikkaan. Lähes täydellä mahalla (paljon vettä ja nyyttinuudeleita) lähdimme painamaan ainakin 30 asteen kulmassa ylämäkeä, jota riitti. Ja aurinko paahtoi täydeltä taivaalta. Olipa kuuma, ja meikäläinen joutui heti antamaan nuorille (kaikki alle 30-vuotiaita) tilaa. Viimeisenä yritin pysyä mukana. Sydän löi tuhatta ja sataa, kroppa huusi HILJENNÄ TAHTIA! Jalat olisi jaksanut ja pääkin, mutta pää ei olisi kohta tiennyt mitä tehdä. Joten hidastin samanlaiseksi asteluksi kuin olin oppinut joskus nuorena Alpeilla. Joku viisas henkilökin on sanonut " Ei se matka vaan vauhti" siis tapa.

Retkipaikka oli jossain lähellä entistä Burmaa eli nykyistä Chiang Maita. Kuva: Google Maps. 

Väärät kengät 

Opas-Tin oli ajantasalla. Antoi mennä nuorten vauhdilla polkua eteenpäin. Hän jäi heistä sen verran jälkeen, että pystyi pitämään minuun näköyhteyden. En tuntenut itseäni hyljätyksi. Tallustelin vesipullo kädessä ja päässä aikaisemmalta Thaimaan matkaltani ostetussa lierihatussa, pitkät lahkeista tiukat farkut jalassa ja reppu selässä pitkin bampumetsää. Otin välillä käsillä maatuntumaan, kengät olivat varmaan huonoimmat mahdolliset, nahkaiset urheilukengät, joissa ei ollut pohjakuviota lainkaan. Siis liukastelin kuivalla maalla ylös mennessä ja alas tullessa. Ihmekös jos reidet huusi hoosiannaa ja tärisivät.

Tiedättehän mitä tapahtuu kun porukka jää odottamaan viimeistä johonkin paikaan? Heti kun viimeinen ehtii porukan luo, lähtevät he liikkeelle. He olivat saaneet pitää tovin paussia, kun minä en ehtinyt sitä lainkaan. Pari stoppia meni näin, kunnes alamäen jälkeen opas pysäytti porukan ja pidettiin yhdessä 10 minuutta taukoa. Tutustuttin Tinin tarinoihin käärmeistä, muurahaista jne joita matkan varrella on sateisena aikana yllin kyllin. Nyt maasto oli rutikuivaa, sadekausi normaalisti alkaa alueella heinäkuussa ja kestää marraskuuhun. Meitä seurasi ihana lintujen, sylkikaskaiden ja sirkkojen laulu.

Sääskiä matkan aikana oli todella vähän, tunsin itseni ylipuetuksi pitkissä housuissani, kun muilla oli pienet shortsit ja keveyt jalat. SIIS EIHÄN MINUN PITÄNYT VALITTAA, oma valintani:) No, matka alkoi helpottaa paussien myötä joten 3,5 tuntia kuluivat sitten jalat täristen, silmät tarkkailen kohtia johon otin käsillä tukea ja välillä (kaksi kertaa) liukastelin kuivissa bambulehdissä ja aivan sileässä maaperässä. Kiviä ei juuri ollut vauhtia jouduttamaan, maahan oli yritetty muotoilla askelia, jotka olivat täynnä kuivia lehtiä. Retkiesitteessä ohjeistettiin pukeutumaan pitkiin lahkeisin ja hihoihin sekä kunnon retkikenkiin! Ei löytynyt Chiang Maista kirpputoreja, joten menin niillä mitä olin lähtiessäni ottanut mukaan.

Tässä kuvia alkumatkasta, patikoinnista ei ole yhtään kuvaa, kun en ehtinyt ottamaan!

Kauniita orgideoita.

Ja koruja matkamuistoksi.

Perhos- ja orkideapuiston sisäänkäynnin läheltä.

Onnellinen kauppias kylän torilla.

Irtotupakkaa, itse tehtyjä tupakkakääröjä.

Myyntipaikan tiskejä, lihaa.

Erilaisia sieniä, vihanneksia...

Kävelimme kylään, joka oli tehty turismia varten. Ihan pieneen. Ehkä reilun kilometrin matkan päässä oli oikea kylä oikeine taloineen jne. Mutta tämä kylä oli meidän yöpymispaikka, elefanttipaikka. yönuotiopaikka ja nukkumista ihanassa bambumajassa. Hyvä paikka.

Paljon kanoja, tipuja, koiria, kissoja ja neljä elefanttia. Kolme naarasta ja yksi koiras. Minä pääsin nuoren naaraselefantin kyytiin, joka oli oppaan mukaan kokemattomampi ja ehkä oikukkaampi. Hm, no oli tosi hyvä! Istuimme korissa chileläisen Nicolaksen kanssa ja edessä istui opas elefantin päänystyröiden päällä. Oli lähes taivallista riisua mustat urheilukengät jalasta ja silittää hikisillä varpailla elefantin niskakarvoja ja paksua parkkista nahkaa. Yritin ottaa kuvia samalla kun elefantti lähti menemään alaspäin. Huonosti meinas käydä, onneksi sain tarrattua vieruskaverin jalkaan (joka ei tykännyt ollenkaan) ja heti sen jälkeen istuimen takana olevaan tukeen. Muuten olisin tömähtänyt maahan, huh.

Rauhallinen ja rento elefantin ratsastusretki oli ihan jes, mutta ei mikään henkeäsalmpaava sellainen. Enemmän fiilistä oli mennä elefantin kanssa joelle, jossa sain huuhdella sitä ja samalla ihastella sen kauniita ripsiä ja katsetta. Kärsää se ei suostunut näyttämään, vaan piti sen koko ajan veden alla kun yritin tavoitella sitä.

Istun elefantin kyytissä vasemmalla. Oppaan takana.

Lähdössä pesulle.

Vilvoittava vesi, sekä asiakkaalle itselleen että elefantille.

Kylässä oli kierräytys. Ei näkynyt ympäristössä roskia. Oppaamme Tinkin keräsi matkan aikana roskia mukaansa. Hyvä1

Retkeläisiä tarinoiden äärellä. Takana oikealla oppaamme Tin, joka haaveili omasta ohelmapalveluyrityksestä.

Leirin tunnelmaa.

Elefanttiopas kuuntelemassa vanhanmallisesta Nokiasta radiota. Ainut paikka missä se oli mahdollista, vielä tikun nokasta.

Kylätien päätepiste. Oikealla pesutilamme,

Bambumaja, suosittelen.

Mitä yhteistä elefantilla ja thaihieronnalla?

Opettajani Remco opasti minut elephant walking - paineluun. Asia selkeni ja syventyi elefanttiretkellä, ne tosiaan nojaa jalkaan kävellessään, eivätkä ota kepeitä 'irtoaskeleita'. Samalla tavalla tehdään thaihierontaa, nojataan omalla vartalonpainolla siihen kohtaan, jota ollaan juuri käsittelemässä. Siispä elefanttikävelyä harjoitan tulevaisuudessa, hauskaa!

Ympäristön fiilistelyä

Aikaa jäi ympäristön tutkimiseen jos halusi. Minä kiersin vähän, kattelemassa ja fiilistelemässä. Muut pelasivat tikunpudotusta Tinin kanssa. Kävin suihkussa ja huuhtelin vaatteet orrelle kuivumaan yöksi. Tuoksuivat tuntemattomalle. Suihku oli putki, josta tuli vuoriston puhdasta ja raikasta vettä, kaikki sementtilattialla. Samassa tilassa pönttö, ja sen vieressä iso saavi täynnä vettä. Ja kauha. Kauhalla kaadettiin pönttöön vettä, joten se toimi hyvin. Myös kylän asukkaat käyttivät samoja tiloja.

Seven-11 on Thaimaassa vähän sama kuin meillä R-kioski. Myös tähän paikkaan oli sellainen pystytetty, ja hinnat olivat kohdallaan - noin 2-3 kertaa kalliimpia kuin hotellilla. Mutta sitä vartenhan me oltiin siellä. Siitä sai veden lisäksi coca colaa, olutta, pähkinöitä jne. Illallinen nautiittiin katetussa tilassa, joka sekin oli erinomaisesti suunniteltu paikkaan. Työntekijät olivat tulleet eri osista Pohjois-Thaimaasta, eri heimoista. Myös kieli oli heidän kesken virallinen thai-kieli, vaikka äidinkieli olikin jokin heimon oma. He asuivat paikassa vuoden ympäri, perheineen. Palvellen pelkästään turisteja. Paikan omisti yksityinen, joten tulot tulivat pelkästään matkailusta.

Seven 11 -puodin pitäjän hymy.

Pienimuotoista myyntiä myös käsityöpisteessä, josta ostin rannekkeen 50 bht.

Puita iltanuotioon.

Kyläläisen liikkumaväline, kanan levähdysorsi.

Meidän baari,

Sunnuntain ohjelmasta seuraavassa blogissa. Nyt nauttimaan hieman auringosta, ennen seuraavaa opetustuntia.