Seitsemän päivää Ko Changissa - elefanttisaarella

Viime reissulla kiinnostuin jo kansallispuistosaaresta, kun olimme Pattayalla siskoni synttäreitä viettämässä helmikuussa. Ko Chang on Thaimaan toiseksi suurin saari Phuketin jälkeen. Sen nimi tarkoittaa elefanttia. Suurin osa saaresta on kansallispuistoa ja lähes luoksepääsemätöntä viidakkoa. Saarella on upeita vesiputouksia, jotka tällä hetkellä ovat suljettuna veden vähyyden vuoksi. Kun kävin lähellä sijaitsevassa kansallispuiston opastuskeskuksessa (visitor center) kävi ilmi, että myöskään mitään kävelypolkuja ei täällä etelänpuoleisella saarella ole, vaan yksi reitti sijaitsee pohjoisessa. Sinne on ajomatkaa tunnin verran. Alueen matkailu on kehittymässä ja kasvamassa. Parhaillaan lähialueelle on nousemassa uusi lomakylä ja rinne näyttää tiilen punaisena isolta haavalta vihreää maisemaa vasten. 

Ihana auringonlasku Bang Baossa.

Kansallispuiston visitor centerin kyltit.

Apinoita puissa ja sähkölangoilla.

Majoituspaikkani on Bang Bao Cliff View Resort, johon on rakennettu ajan saatossa eri tasoisia majoitusyksiköitä. Omistaja asuu respan miehen mukaan Bangkokissa. Hän itse on thaimaalainen, joka sanojensa mukaan avaa ensi sesongiksi lähikylään leipomon ja kahvilan. Perhe asuu lähikaupungissa Tratissa, jota hän luultavasti tapaa harvoin olleessaan kiinni 24 h tässä resortissa. Perhe tulee asumaan hänen kanssaan ja tekemään töitä leipomoon. Muut työntekijät ovat kampotsealaisia, kolme nuorta poikaa jotka ovat tosi avuliaita ja hymyilevät koko ajan – mutta eivät ymmärrä yhtään englannin sanaa. Bodylanguage on ollut paras kieli ja hymy. Yhtään naista en ole nähnyt täällä töissä, respan mukaan nainen on mennyt lomille Kamputseaan. Alue huutaa siisteyden perään, gekon kakkoja, eri kokoisia muurahaisia jne. koko paikka täynnä. Tänään oli hienosokeripurkissa pienten muurahaisten lisäksi jumittunut sisälle kaksi oikein suurta muurahaista. Onneksi tee on 90-asteistaJ. Paikassa on ravintola, josta voimme nauttia teetä ja kahvia vapaasti pitkin päivää. 

Tulopäivä torstai 22.5.

Saavuin kohteeseen pitkän bussimatkan jälkeen. En ollut kuitenkaan väsynyt vaan utelias ja erittäin hikinen. Nytkin varjossa on reilusti yli 30 astetta ja kello on vasta 9.30.  Saatuani kamat bungalowiin ja purettua osan niistä, kävin kiertämässä bungalowin lähiympäristön. Hajallaan olevia, likoamaan jätettyjä likaisia ruuanlaittovälineitä maassa, puolinaisia roskiksia kaatuneina ja wc-/suihkutilat hieman arveluttavat. Altaita ja pönttöjä ei ollut siivottu vähään aikaan – kaikesta näkyi naisen käden puute ja välinpitämättömyys. No, kävin joka tapauksessa suihkussa ja kävelin viidakkopolkua pitkin taskulampun valossa alas ravintolaan. Olin ainut asiakas, respan mies oli erinomainen kokki, joka loihti minulle thailaisen illallisen Chang-oluen kera. Heikko valaistus kätki pienet muurahaiset, jotka havaitsin vasta aamupalalla.

Illallisen jälkeen kätkeydyin bungalowin hyönteisverkon sisään. Jätin ikkunaluukut auki, jotta ilma pääsisi virtamaan kovassa tuulessa. Tuuli yltyi kuitenkin myrskyksi, ja suljin luukut – joista yksi ei pysynytkään kiinni vaan tuli sisäpuolelle. Penkki pönkäksi ja nukkumaan. Olin luultavasti tosi väsynyt, koska olin nukkunut rajun sateen yli sitä lainkaan kuulematta. Yöllä heräsin muutaman kerran ympäristön ääniin – kaskaat, linnut, apinat, koirat jne. Mutta ei yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä, niin kuin Chiang Maissa.

Sukelluspäivä perjantai 23.5.

Aamuauringon myötä heräsin viidakon ääniin. Meri oli rauhoittunut, apinat olivat jossain ja vain perhoset, linnut ja yksinäinen koira pitivät minulle seuraa. Naapuriin oli ilmestynyt yöllä skootteri. Joogasin ulkoterassilla puoli tuntia fiilistellen hyvää oloani ja tyytyväisyyttäni kohteen valintaan.

Tämän kylän keskipiste on satamaan rakennettu ns.liikekeskus, joka sijaitsee veden päällä tukien varassa. Myöhemmin vakioksi muodostuneen aamupalan jälkeen lähdin tutkimaan mitä kylästä löytyy. Otin reppuun varalta päivän tarvikkeet – aurinkorasvaa, vettä, pyyhkeen, rahaa ja kamerakännykän. Respan mies opasti minut oikopolulle aamupalan jälkeen, jonka kautta satamalaiturille tosi lyhyt matka. Tämäkin oli paikallisten tekemä epävirallinen viidakkopolku, jota en mielellään pimeällä kulkisi edes taskulampun valossa. Polku johti keskelle kauppakeskusta, jonka läpi kulkee yksi katettu kulkuväylä. Lähes ensimmäiseksi törmäsin sukellusliikkeeseen, joita täällä on ainakin kolme. Kello oli vasta hieman yli kahdeksan, joten lähes kaikki puodit olivat vielä kiinni. Sukellusliikkeissä oli täysi hyörinä päällä päivän sukelluksille lähtövalmistelujen vuoksi.  Tunsin itseni hyvin levänneeksi ja virkeäksi ja uteliaaksi. Olin Suomesta lähtiessäni päättänyt, että tällä reissulla en sukella. En siis ottanut mitään kortteja, dokumentteja enkä välineitä mukaan - en edes omaa maskia.

Kysyin ensimmäisestä sukelluskeskuksesta, onko heillä voimakkuuksilla olevaa maskia. Ilman sellaista en näkisi mitään. No, ekassa ei ollut, mutta he tiesivät kenellä oli. Joten minut ohjattiin Scuba Dawgs –nimiseen sukelluskeskukseen (PADI), josta löytyi sopiva maski. Ja saman tien huomasin jo maksaneeni itseni päivän Fun Dive-sukellusretkelle. Soitin tyttärelleni Venlalle Paraisille (Suomessa klo 5.00) ja pyysin tarkistamaan minun kortin numeron ja DANin vakuutustiedot. Kiitos Venla, toivottavasti päivän tentti meni hyvin! Ei haitannut, vaikka minulla ei ollut kortteja esittääkään, täytin peruslomakkeen ja kokeilin sopivat kamat ja sitten menoksi. Kaikki odottivat jo meitä laivalla, joka oli liikekeskuksen laiturin päässä.

Tunnin ajomatkan aikana Lom-niminen opas teki hyvän briiffin tulevasta eka sukelluksesta, joka tehtiin hylkyyn HTMS Chang wreckillä. Se on upotettu reilu vuosi sitten varta vasten sukelluskohteeksi. Aivan upea paikka. Laivan perä sijaitsi 14 metrissä ja keula 30 metrissä. Hieno sukelluskohde kerrassaan ja aivan uskomattoman lyhyessä ajassa meren elävät olivat ottaneet sen kodikseen. Sain superhyvän palvelun eka sukelluksella, vain minä ja Lom-opas. Muut ryhmäläiset olivat vasta suorittaneet PADIn open waterin, joten he eivät päässeet mukaan. Laivalla oli toisenkin sukellusyrityksen porukkaa, jotka sukelsivat omat retkensä myös hylyllä.

Pinta-aika oli 10:10, ja sukelluksen kokonaiskesto 44 minuuttia, sukelluksen maksimisyvyydeksi jäi 23,2 metriä. Alasmeno oli jälleen haasteellista oikean korvan tasapainotuksen hitauden takia. Näkyvyys sukelluksella oli yöllisen myrskyn jäljiltä huonompi kuin muutoin, mutta mielestäni se ei haitannut. Oli kuin olisi sukeltanut koralliriutalla. Upeita parvia erilaisia kaloja, kuten barrakudoja, pari perhoskalaa, snappereita, pieniä meriahvenia, rapuja – ja todella paljon. Kalat muodostivat virtauksissa seinämiä, joiden läpi ei nähnyt. Niiden seassa sukeltaessa tuntui upealta katsella niiden silmiä, sulokkaita liikkeitä ja hiljaisuutta. Sain pari pientä haavaa pikkusormeeni alas mennessä, koska paksuun köyteen oli kiinnittyneinä simpukoita. 

Toinen sukellus tehtiin melkein heti perään, pinta-aika 11:10. Nopeaa menoa, ei tehtäisi ehkä Suomessa. Sukellusparikseni merkittiin Abbey (U.S) ja meitä oli Lomin lisäksi neljä sukeltajaa. Yksi saksalainen tyttö ja poika, amerikkalainen Abbey ja minä. Thaimaassa on nyt matkailun hiljainen sesonki, joten ruuhkia ei näy missään. Sukelluskohde oli hylyn läheisyydessä, matala riutta Hin Rap South. Kävin 12,8 metrissä ja sukellusaikamme oli 54 minuuttia. Kohde oli taas jälleen upea, en ole koskaan nähnyt niin suuria tuubeja enkä laajoja pehmytkorallialueita. Myös korallikalat olivat persikan värisiä, eivätkä kelta-musta -pilkullisia joita olin aikaisemmin nähnyt.  Näkyvyys vedessä oli sameahko, mutta parempi kuin hylyllä. Sinipilkkuinen hietarausku, erilaisia kaloja, paljon koralleja jne. Sainpa tuntea myös pieniä näykkäisyjä polvessani, kun puhdistajakalat kävivät herkuttelemassa kuolleella ihosolukollani. Olin kolme viikkoa ollut lähes polvillani thaihierontamatolla, ja iho on kuoriutumassa vieläkin polvista. Lom kuvasi kamerallaan koko ajan. Välillä näytti, ettei hän edes huomannut meitä, kun oli kiinnostunut jostain kohteesta. Hän oli kuitenkin ajan tasalla, kun saksalainen tyttö yritti mennä meistä liian kauas. Odottelen parhaillaan kuvia, joita Abbey lupasi meillä toimittaa saatuaan ne ensin Lomilta.

Sukellusten jälkeen oli lounastauko.  Olin maksanut kahdesta sukelluksesta, ja Lom kysyi haluanko lähteä kolmannelle. Maksaisi lisää 500 bahtia. Sanoin, että taidan skipata ja siirtyä yläkannelle nauttimaan auringosta ja aaltojen keinutuksesta.  Toiset kävivät vielä sukeltamassa yhden reissun, ennekuin iltapäivällä palattiin satamaan takaisin noin kolmen aikoihin.

Sain lokikirjan irrallisen sivun mukaani.

llta-auringon katselemista varten on rantaan rakennettu portaat ja paikka, jossa auringonlaskua voi rauhassa katsella ja kuvata. Olipa siellä tarjoiluakin. En huomannut kyllä kenenkään ostavan mitään. Jyrkät portaat ja paluumatkan pimeys sinänsä jo olivat riski, jos ei omistanut taskulamppua. Syömässä kävin naapuripaikassa, joka osoittautui samalla sukelluskeskukseksi. Paikka on walesilaisen omistuksessa ollut jo kolmisen vuotta. Hänellä on sukelluskeskuksia myös muualla Ko Changin saarella. Ruoka ja palvelu olivat erinomaisia, joten olen tällä viikolla käynyt heillä joka ilta syömässä. Ei ole muurahaisia eikä gekon kakkojakaan ja netti on pelannut tosi hyvin. Omassa majapaikassa netti alkoi toimimaan kunnolla vasta pari päivää sitten.

Palattuani bungalowiin olin tyytyväinen päivääni. Nukkumaan menin ajoissa, kun oli niin ihanan rauhallista ja vain luontoäänet ympärilläni – merikin lauloi ihanaa lauluansa bungalowin alapuolella. Mitä sitä muuta voi lomalta toivoa!

Sisääntulo Bang Bao Cliff Cottage.

Mainoksia järjestettävistä retkistä.

Hei mitä nyt! Ei täällä ole baaria eikä skoottereita! Eikä humalaisia ääniä! Heräsin hirveään meteliin. Naapuribungalowissa asusti joku eurooppalainen kummajainen (respan miehen mukaan), joka oli maksanut puolen vuoden vuokran etukäteen ja oli ilmeisesti ottanut paikan omakseen. Olihan tulossa sadekausi ja oletuksena, ettei ole muita asiakkaita, ainakaan bungaloweissa.  Hänet olin nähnyt vain ohimennen palattuani sukellukselta. No, hän oli ilmeisesti päättänyt häätää minut paikasta. Stereot soivat, äänet nousivat ja laskivat, lasit ja pullot kilisivät ja pyörät pärisivät. Nuku siinä sitten. Pelottikin. Olihan matka viidakon pimeää polkua pitkin respaan satoja metrejä, ja lähimpään tyhjään mökkiin 150 metriä. Siinä mietin miten pakenen, jos käyvät liian tuttavallisiksi. Unet kyllä karisivat ja mielikuvitus jylläsi päässäni. En tiedä mihin aikaan porukat kyllästyivät ja lähtivät pois, ja äänet hiljenivät. Aamu tuli ja minä olin päättänyt muuttaa ilmastoituun tyhjään mökkiin, maksoi mitä maksoi.

Muuttopäivä lauantai 24.5.

Aamupalalla selitin respan miehelle kuinka olin pelännyt yöllä ja halusin pois viidakon bungalowista. Hän naurahteli ja katseli, lienköhän tosissani, kun olin varta vasten halunnut sinneJ. Sanoin, että turvallisuus ennen kaikkea, eikö majoituspaikan pitäisi olla turvallinen! No, hän soittelemaan omistajalle ja kysymään paljonko joutuisin pulittamaan vaihdostani mökkiin seuraavaksi viideksi yöksi. Pääsimme välirahasopimukseen (100 bahtia yöltä) ja hän komensi pojat hakemaan minun tavarat. Pyysin pakkaamiseen 10 minuuttia, jonka sain. Ja niin minä muutin ilmastoituun mökkiin, josta on toisenlainen merinäköala ja muita ihmisiä ympärilläni – tavallisia turisteja eikä jotain pöhköä, itsekästä ukkoa.

Joten olin turvassa. Lähdin iltapäivällä tutustumaan Bang Baohon, joka ei ole suuren suuri. Tiet ovat mutkaisia ja mäkisiä, viidakko ympärillä ja kuumuus. Kävelin puolisen tuntia etsien rantaa, jonka löysinkin. Siellä oli muutamia pikkuravintoloita, joitain turisteja ja rantakoiria nukkumassa puiden varjoissa. Oli laskuveden aika, ja vaikka ranta on tosi kaunis valkoisine hiekkoineen, on se matala. Kahlasin ja vesi ylsi vain polviini, sitten tuli kiviä. Vesi oli lähes kuumaa, eikä virkistänyt lainkaan. Liityin koirien lähelle puoli varjoon ottamaan aurinkoa ja kuuntelemaan lähibaarin hyvää musiikkia. Palasin takaisin syötyäni salaattia ja nautittuani ihanaa mangosmoothieta.

Auringonlasku oli aivan mahtava, sain ihania kuvia kännykkäkamerallani. Välillä sadattelen omaa tyhmyyttäni kun olin unohtanut kameran akkulaturin joko Paraisille tai muuttolaatikoihin. Täältä en ole löytänyt vastaavaa, en kyllä hirveän sinnikkääsi ole etsinytkään Chiang Main jälkeen.

Saarikierros ja snorklausta sunnuntai 25.5.

Olin illallisen aikana varannut sukelluskeskuksesta saarikierroksen, johon sisältyi snorklausta, saarivierailuja ja syötävää. Menin sovittuun aikaan lähtöpaikkaan ja ilmenikin, että oli syntynyt väärinymmärrys. He eivät mene tänä päivänä saarille lainkaan. No, walesilainen on nopea mies, soitto jonnekin ja hups – huomasin olevani aluksella, joka oli täynnä vapaapäiväänsä viettäviä thaimaalaisia. Ehkä pari turistia joukossa. Ja ennen alusta ehdin lähes juoksussa vuokrata sukelluskeskuksesta voimakkuuksilla olevan maskin, snorkkelin ja räpylät. Hintakin ehti nousta puolessa tunnissa 100 bahtia, mutta annoin olla – kunhan pääsin mukaan. Oli niin kaunis ja tyyni päivä, joka merellä vietettynä olisi tosi ihana. Olin taas viimeinen tullessani alukseen. Mutta mitäs siitä, mukana oltiin!

Näkymä istumapaikaltani.

Ohjelma ja saaret.

Avuliaat ja ystävälliset thaimaalaiset kyselivät olinko yksin matkassa ja tarjosivat viereistä istumapaikkaa. Muita turismoja olivat kaksi yksinäistä venäläistä naista, yksi kanadalainen ja yksi ranskalainen mies thaityttöjensä kanssa. Ja minä. Kaikki muut olivat paikallisia perheitä ja pariskuntia.

Fiilis oli koko päivän tosi hyvä. Aluksen nimi oli Bang Bao jotain ja siinä oli kaksi kantta ja hirveästi pelastusliivejä. Ihmettelin niitä ja myös sitä, että lähes kaikki paikalliset pukivat ne yllensä ennen kuin lähdimme satamasta. Itse siirsin itseni alakannelle etummaiseen penkkiriviin, koska siinä kävi merituuli laivan liikkuessa eteenpäin. Ohjelmaa veti pieni thaimaalainen mies, jolla oli trendikkäät aurinkolasit ja muodinmukaiset vaatteet sekä makea lippis. Hän puhui meille muutamalle turismolle hyvin englantia ja piti meidät koko matkan ajan jyvällä siitä mitä tehtiin milloinkin, samoin kuin myös paikallisetkin.

Päivän aikana snorklasin kolmessa kohteessa, viimeisessä en enää välittänyt, vaan seurasin muiden touhuja. 

Yllätyksekseni oli suuri kun huomasin miten muut snorklaavat – vaatteet päällä ja kelluntaliivin kanssa. He saivat alukselta liivien lisäksi allekirjoituksen jälkeen maskin ja snorkkelin, mutta eivät räpylöitä. Ne oli mahdollista vuokrata ylimääräistä 100 bahtia vastaan. En nähnyt kenenkään vuokraavan niitä. Joten räpyläihmisiä oli lisäkseni muut turistit ja pari opasta, jotka pitivät huolta porukasta. Juuri kun olin hyppäämässä veteen, tuli yksi tyttö epävarmasti luokseni ja osoitti kädellään minun räpylöitä. Kysyi ilmeisesti, olenko tosiaan lähdössä niillä? Nyökkäsin, ja samalla hyppäsin veteen, kuten olin niin monta kertaa aikaisemminkin tehnyt sukellusten yhteydessä. Lauttakelluntaa, köydellä vetämistä, räpiköimistä, kiljuntaa ja iloista naurun ja polskinnan meteliä! Thaimaalaiset snorklaavatJ. Kasvaa ainakin jalkavoimat vettä polkiessa, koska uiminen on mielestäni lähes mahdotonta kelluntaliivillä ja ilman räpylöitä.

Itse näin paljon pieniä kaloja, hieman kuolleita ja eläviä koralleja, kauniita erikokoisia helmisimpukoita. Niiden värit vaihtelivat heleän vihreästä syvän siniseen ja violettiin. Ja paljon pitkäpiikkisiä, mustia ja punasilmäisiä merisiilejä. Yksi paikallisista ilmeisesti astui sellaisen päälle viimeisessä snorklauskohteessa. Laivan henkilökunta oli nopeaa ja saman tien lähti kaksi miestä räpylöineen uimaan häntä kohti ja toivat ’uhrin’ uimalla raahaten nopeasti laivalle.

Ruokatarjoilu aluksella oli runsasta ja se oli todella hyvää. Thailounas ja hedelmäinen välipala (+kanavarras) sekä runsaasti vettä, teetä ja kahvia koko ajan.  Retki oli erinomaisesti järjestetty, suosittelen, jos olette käymässä alueella. Samalla näkee miten paikalliset viettävät vapaapäiväänsä ja ottavat myös turistit omikseen. Tunsin olevani yksi porukasta, vaikka en kellunutkaan liivien kanssa vedessä. Ja snorklailin muista erillään väljemmillä vesillä.

 

Poika innokkaana odottamassa veteenpääsyä.

Naapuriveneessä myös vapaapäivää viettäviä thaimaalaisia.

Pieni saari oli kaunis snorklauskohde.

Koh Wai oli viimeinen saari, jossa vain katselin maisemia.

Laituri Koh Wailla.

Lukupäivä maanantai 26.5.

Tasoittelin snorklauspäivän jälkeistä punoitusta ihollani lukemalla yhden kirjan, joka kertoi 1960-luvun Kamputseasta Siemriepin ja Angkorin kaupungista. Siellä voisi käydä nyt kun hintatasokin on vielä kohtuullinen ja matkailu kasvaa. Samoin toinen kohde olisi ehdottomasti Myanmar eli entinen Burma. Majoituskohteissa on runsaasti lukemista, joita muut matkailijat ovat toisten iloksi jättäneet.

Illalla varmistin myös kuvani tallentamalla ne pilvipalvelimeen kännykkäkamerastani, koska majapaikan netti alkoi pelittämään.

Lonely Beach tiistaina 27.5.

Reilun seitsemän kilometrin päässä täältä pohjoiseen sijaitsee ehkä saaren kaunein ranta, Lonely Beach. Se on ehkä kilometrin pituinen, valkoista hiekkaa eikä lähes olleenkaan kiviä. Ja uimaan pääsee, vaikka olisi laskuveden aika. Menin Bang Baon liikekeskukseen, josta otin taksin rannalle. Tarkoitukseni oli päästä kunnon thaihierontaan, jota täällä kylässä ei tällä hetkellä ole tarjolla. Naapurissa on kyltti, mutta ovet kiinni. Respan mies tuumasi, että taitaa olla kotonaan Bangkokissa, kun nyt on niin vähän asiakkaita.

Taksi jätti minut keskelle kauppoja, josta oli vielä rannalle matkaa ehkä kilometri. Kävelin ja katselin samalla paikkoja. Menin heti uimaan, ah, kuinka ihanaa. Siellä vain köllin, aaltojen keinuttaessa. Välillä aallot huuhtelivat kasvojani, kun makasin kuin korkki selälläni vedessä. Aamu oli vielä aikainen, joten rannalla oli vain muutama nuori venäläinen turisti lisäkseni. Päivän mittaan porukka lisääntyi, mutta siltikin tuntui kuin olisi ollut lähes autiolla rannalla. Yksi koira myös vilvoitteli läähättäen ainakin parin tunnin ajan rantavedessä maaten. Kummallisia koiria!

Siinä ottaessani aurinkoa viereeni tupsahti mies kysymään kelloa. Katsoin kännykästäni ja kerroin sen olevan 11. Hän jäi raatailemaan hyvällä englannilla siihen ja kas kummaa, meillä oli jotain yhteistä. Hän oli fyysiikan lehtori Dublinin UCD –yliopistosta, samasta, jossa Iida-tyttäreni parhaillaan opiskelee. Kyllä maailma on kummallinenJ. Pari tuntia siinä meni jutellessa nykyisistä opiskelutavoista keskustellessa, kunnes minulta loppui vesi ja muutenkin oli liian kuuma. Tuntui, että nahka kärventyy. Kävin uimassa ja lähdin etsimään rannalta hierontapaikkaa. Löysinkin sellaisen. Kuinka tuntui hyvältä ensin pestä hiekat pois ja antautua tomeran hierojatädin hyppysiin. Osasi hommansa, kiitosJ

Thaihieronnan jälkeen kävin vielä uimassa ja lähdin takaisin päin. En saanut mistään taksia, joten ostin banaanismoothien, vettä ja suolapähkinöitä. Ehdin käppäillä kuumalla ja kiemuraisella tiellä pari kymmentä minuuttia ennen kuin takaani tuli taksi, joka otti minut kyytiin ja toi Bang Baon satamaan.

Aloe vera on ihmeellinen aine. Suihkun jälkeen laitoin sitä vähän sinne ja tänne, ja nyt iho on lähes ruskea. Punoitusta ei juuri ole. Olen käyttänyt 30 suojakerrointa ja kasvoille 50. Ja minulla on kuitenkin hyvät pohjat vielä tallella tammi-helmikuun reissulta, joten olen välttynyt palamiselta. Myös iso lierihattu auttaa päähän ja kasvoille!

Tyypillistä kyltistä Ko Changilla, tästä mennään Lonely Beachille.

Rannalla oli hiljaista ja puhdasta.

Blogia ja paluumatkan valmisteluja keskiviikko 28.5.

Tänään aamupäivän olen sitten kirjoitellut tätä. Eilisiltana kertasin matkaani Chiang Maista tänne saarelle. Kävin aamupalalla ja respan kaveri varmisti lähtöni huomenna bussifirmalle sekä varasi taksin lauttasatamaan. Lisään tähän blogiin vielä kuvat ja lähden ulos. Ettei mene vimppalomapäivä sisällä!

Paluumatkasta yritän vielä kirjoittaa matkalla.

Mökkini näkyy ravintolasta.

Majoituspaikan ravintolan koristeita.